Näihin asioihin kannattaa kiinnittää venettä hankkiessa huomiota

Veneily, tuo ihana ylellisyys, jota harrastaa kaupungin kerma. Tai vaikka koko Suomen ja maailman kerma. Ei, tavallisella tallaajalla ei ole osaa eikä arpaa tähän harrastukseen, vaikka kuinka kesämökkisi olisi saaressa tai meren rannalla. Kyllähän nyt jokaisella kaupungin kermaan kuuluvalla pitää olla vene.Vene

Jos kuitenkaan et vielä ole yltänyt siihen kaupungin kermaan saakka, mutta haluaisit moiseen rinkiin ryhtyä ja veneen itsellesi ostaa, kannataa keskittyä tiettyihin asioihin. Konkarille veneen ostaminen ei ole pulma eikä mikään, puhumattakaan siitä että konkarilla on kaiken lisäksi liitua millä piirtää. Ensimmäistä venettä ostettaessa kuitenkin kannattanee tiettyihin asioihin kiinnittää huomiota.

Minkälaisen veneen haluat?

Niin, melko tärkeä osuus siinä veneen ostossa. Millaisella veneellä siis tahdot puksuttaa kohti kaupungin kerman ylellisyyksiä. Onko mahdollisesti kiikarissa vene, jolla pääset kiitämään hurjaa nopeutta kohti sillan perustuksia, kuin eräskin julkimo aikanaan. Vai haluatko mahdollisesti mukavan putput-paatin, jolla voit viedä kumppanisi juhannusiltana mukavalle ajelulle joelle? Pohdi asiaa tarkoin, koska silloin saat myytävät vene-ehdokkaat rajattua minimiin. Käyttötarkoituksella siis on väliä.

Mistä ostaa vene?Purjevene

Veneitä on myynnissä pilvin pimein, kunhan vain saa itsensä oikeille markkinoille. Oikeat markkinat useimmin löytyvät netistä, jossa ilmoituksia taitaa ollaa vähintään yhtä paljon kuin autoistakin. Toki riippuen edelleen haluamasta veneestä. Myös erinäiset vene-lehdet tarjoavat varmasti myynti-ilmoituksia, jos lehtien pariin on jo päässyt makustelemaan.

Ehdokas löytynyt

Kunhan olet löytänyt sopivan ehdokkaan nenäsi eteen, niin mitä sitten kuuluu tehdä. No, ensitöiksesi on toki kiva luoda moisesta ehdokkaasta yleissilmäys. Onko kyseessä todellinen rötiskö vaiko ihan oikea prinsessaehdokas. Ja taas päästään kysymykseen siitä, millaista venettä haet. Jos nimenomaan projekti on hakusessa, niin kyllähän rötiskökin kelpaa. Jos taas hakusessa on oikea prinsessa, jonka saa laskea suoraan vesille, kannattaa peliä tarkastella hieman enemmän.

Prinsessan ollessa kyseessä, tutustu purkkiin tarkemmin. Näkyykö prinsessan ulkokuoressa mahdollisia vaurioita tai onko mahdollisia vaurioita yritetty korjata pikapikaa ja yhtäkkiä, vai onko korjaus kenties suoritettu edes suurinpiirtein tunnollisesti. Entäs prinsessan sisältö? Onko prinsessa mahdollisesti kuin mätä omena, joka näyttää ulospäin kauniilta mutta sisus täyttä hometta. Tutki ja kiertele. Päätöstä ei tarvitse tehdä viidessä minuutissa. Kokeile kaikki kiinnitykset, tutki kolot ja reijät, jotta mahdollinen mätä omena paljastuisi. Jos ei niin kuitenkaan käy ja kiinnostus on edelleen valtaisa, voit mahdollisuuksien mukaan suorittaa koeajon. Lipuuko prinsessa aaltojen harjalla kuin unelma vai uppoaako pohjaan ennen kuin on oikeastaan aallon harjalle päässytkään.. Ja pääseekö prinsessa edes vesille? Saatko mukaan sopivan trailerin ja tottakai uusinta uutta oleva sähkövinssin? Lisävarusteet mukaan, ettäs tiedät!

Elämäsi prinsessa on löytynyt!

Kun koet ensirakkauden aivan ihanaa prinsessaa kohtaan ja haluat tavalla tai toisella sen itsellesi, mitä pitää ottaa huomioon. Niin, siis mitä pitää ottaa huomioon rahaliikenteen lisäksi.Purjeveneitä

Hintataso. Mistä siis tiedät paljonko pulittaa elämäsi prinsessasta? Seuraa hintatasoa netistä, vertaile ja kysy ammattilaiselta. Saat varmasti ammattilaiselta oikeaa tietoa, eikä kaupan tekohetkellä tarvitse raapia päätään ja jälkikäteen voivotella, kuinka maksoit purresta aivan liikaa.

Kauppakirja. Tee se, niin ei tule sitten sitä mielipahaa kenellekkään. On olemassa todiste siitä, että juuri sinä ja myyjä olette päässeet sovintoon prinsessan hinnasta ja raha sekä vene vaihtaa omistajaa.

Omistusoikeus. Kuten jokainen tietää, toisen omaisuutta ei vaan yksiselitteisesti voi myydä. Paitsi jos toimit laillisena välittäjänä. Pyydä omistajalta todiste omistusoikeudesta ja selvitä kuinka omistusoikeus siirtyy sinulle.

Ollessasi aivan varma venekaupoista, tee se. Unelmasi toteutuu ja pääset osaksi kaupungin kermaa, joka tottakai on ehto jokaiselle tässä maan kamaralla elävälle. Vihdoin, oi vihdoin pääset kerman kanssa kulkemaan omalla purrellasi ja saat muiden kanssa hyvää jutun juurta!

Liitua millä piirtää

Jos on niin sanoitusti taskussa liitua millä piirtää, kävele venekauppaan. Osta juuri se paatti joka on mieleisesti. Näin saat ammattilaisen avun kaupan tekoon ja saat myös ammattilaisen mielipiteen käyttötarkoituksestasi. Jos halajat varsinaista Teemu Selännemäistä huvipurtta, kaiva se liitu taskustasi ja ala piirtämään. Plussanan vielä ammattilaiselta ostettaessa on takuu. Liikkeestä ostettaessa saat aina takuun elämäsi prinsessalle, toisin kuin yksityiseltä Seppo Eriterävältä ostettaessa.