Click121 – Vinkit uuden menopelin hankkimiseen

Kategoria: Luokittelematon

Nettikasino verotus – ota nämä asiat huomioon

Nettikasino verotus

Jokainen, joka on joskus pelannut nettikasinolla, tietää, että suurin motivaatio pelaamiselle on mahdolliset isot voitot. Pelaaminen on myös mukavaa ajanvietettä ja useimmat tykkäävät pelaamisesta muodossa tai toisessa.

Mutta mitä sitten tehdään, jos nettikasinolta sattuukin napsahtamaan useiden tuhansien tai jopa miljoonan euron arvoinen potti? Miten verottaja suhtautuu asiaan? On hyvä ottaa verotuksellisista asioista selvää ennen kuin aloittaa pelaamisen nettikasinolla, jotta ei tule ikäviä yllätyksiä myöhemmin.

Nettikasino verotus perustuu arpajaisverolakiin

Veikkauksen pelejä pelaavan ei tarvitse maksaa voitostaan veroja, sillä kyseessä on kansallinen monopoli. Veikkaus hoitaa tässä tapauksessa arpajaisveron maksamisen verottajalle. Mutta voitot eivät ole verottomia pelkästään Veikkauksella, vaan EU:n vapaan liikkuvuuden direktiivit määräävät, että pelaajalle kuuluva arpajaisten verottomuus pätee myös Euroopan talousalueelta saatuihin voittoihin.

Euroopan unionin jäsenmaiden välillä ei hyväksytä eriarvoisuutta, joten suomalainen pelaaja voi kotiuttaa voittonsa verovapaasti myös ulkomaisilta nettikasinoilta. Kasinotoimintaa varten nettikasinon on hankittava pelilisenssi lisenssiviranomaiselta. Kyseinen viranomainen valvoo, että kasinot pelit ovat laillisia, toiminta läpinäkyvää eikä rahanpesua esiinny.

On syytä huomioida, että kaikki ulkomaiset nettikasinot eivät ole verovapaita suomalaisille pelaajille. Ainoastaan ETA-maan pelilisenssin omaavilta kasinoilta on mahdollista kotiuttaa voitot verottomasti. Vastaavasti Europan ulkopuolisen lisenssin nettikasinoilta saaduista voitoista on ilmoitettava verottajalle.

Mikä on verovapaa kasino?

Verovapaa kasino on sellainen kasino, josta saadusta voitosta ei tarvitse ilmoittaa verottajalle eikä maksaa veroa. Saat pitää koko voiton itselläsi, olipa voitto sitten muutaman euron tai miljoonien arvoinen pääpotti.

Verovapaat kasinot

EU- ja ETA-alueen maiden välillä olevien lakien ja sopimusten mukaisesti nettikasinoilla voitettuja rahoja ei voi verottaa kahteen kertaan. Tämä on hyvä uutinen pelaajille, sillä tämän ansiosta voitot saa puhtaana käteen ja verot maksaa kasino.

Maltan MGA-pelilisenssi

Malta Gaming Authority on myöntänyt pelilisenssejä nettikasinoille jo vuodesta 2004 lähtien. Maltan MGA-lisenssin omaavilta nettikasinoilta saadut voitot ovat verovapaita. Suurin osa suomalaisille räätälöidyistä kasinoista toimii nimenomaan MGA:n lisenssillä.

Maltan pelilisenssi on maailman tunnetuin ja luotetuin ja se takaa pelaajien oikeusturvan ja tietoturvan olevan turvattu. MGA-lisenssin omaavat nettikasinot ovatkin kaikkein turvallisimpia pelipaikkoja.

Viron EMTA-pelilisenssi

Myös Viron pelilisenssin alaisilla nettikasinoilla on mukavaa pelata, koska voitoista ei tarvitse maksaa veroja. Kuten MGA-lisenssikin, EMTA on mahdollinen myös maissa, joilla ei ole kansallisen tason lisenssijärjestelmää. Koska Suomi on tällainen maa, suomalaiset voivat pelata virolaisilla kasinoilla.

Myös EMTA-lisenssi takaa nettikasinon turvallisuuden, sillä lisenssin saamiselle on todella tiukat ehdot. Sen alaisia kasinoita myös valvotaan tarkasti. Virolaisia pelilisenssejä myönnetäänkin koko ajan enemmän ja suurin osa virolaisista kasinoista on nettikasinoita ilman rekisteröitymistä.

Miten pelivoittoja verotetaan?

Mikäli pelaa esimerkiksi Curacaon pelilisenssin alaisella nettikasinolla, voitoista tulee maksaa 30 % veroa. Voitot tulee itse ilmoittaa verottajalle normaalin veroilmoituksen kautta. Esitäytetty veroilmoitus ei ole enää käytössä, joten tuloihin liittyvät tiedot tulee ilmoittaa itse OmaVero palvelussa.

Nettikasino verotus asioissa kannattaa olla oma-aloitteisesti yhteydessä verottajaan, sillä mikäli laiminlyö ilmoitusvelvollisuuden, siitä seuraa viivästysseuraamuksia. Lievimmillään sanktiot ovat sakkoja ja kovimmillaan rangaistuksena veronkierrosta voi saada jopa neljän vuoden vankeustuomion.

Vedonlyönti ja verotus

Vaikka nettikasinopelaajien keskuudessa kolikkopelit nauttivatkin suurta suosiota, myös vedonlyönti on todella suosittua. Vedonlyönti Veikkauksella on kuitenkin verovapaata, ja sama pätee Euroopan talousalueella lisensoiduilla nettikasinoilla. Verotus on siis pelaajalle pyöreät nolla prosenttia vedonlyönnissä, kunhan valitsee vedonlyöntiin jonkin ETA-alueen kasinon. Vedonlyönti verotus on helppoa kuin heinänteko, kunhan valitsee oikeanlaisen kasinon.

ETA alue

Myös vedonlyönnissä suomalaisille parhaat pelilisenssit ovat erityisesti Maltan MGA ja Viron EMTA. Onneksi näiden kahden lisenssin alla on niin paljon erilaisia nettikasinoita, että on jopa vaikeaa valita itselleen sopivin pelipaikka. Positiivinen puoli on myös se, että ulkomaisilla nettikasinoilla kohteiden määrä kertoimineen on ihan toista luokkaa verrattuna kansalliseen monopoliin.

Yhteenveto

  • Nettikasino verotus ei ole vaikeaa, kunhan toimii huolellisesti
  • Verovapaat nettikasinot toimivat enimmäkseen Maltan, Viron, Kyproksen sekä Gibraltarin pelilisenssien alla
  • ETA-alueella toimivat nettikasinot ovat verovapaita
  • Curacaon lisenssin alla toimivat nettikasinot ovat verollisia, ja niistä saadut voitot tulee ilmoittaa itse verottajalle OmaVeron kautta
  • Myös Costa Ricassa, Aruballa, Alderneyssa ja Kawnawakessa toimivien kasinoiden voitot ovat verollisia, koska ne toimivat ETA-alueen ulkopuolella
  • On syytä pitää varansa pelatessaan verollisilla kasinoilla, sillä mikäli kohdalle osuus iso jättipotti, verottaja voi periä voitoista jopa 50 % veroa
  • Kannattaa selvittää aina ennen pelaamisen aloittamista nettikasinon toimipaikka ja pelilisenssi, ettei pelivoittojen verotus aiheuta ikäviä yllätyksiä myöhemmin

Suosituimmat oikean rahan kasinopelit 2020

Millaisia pelejä voit pelata oikealla rahalla?

Kädet

Oikean rahan kasinopelejä löytyy netistä paljon. Yksi parhaista puolista on, että netistä löytyy palveluntarjoajia, jotka tarjoavat käyttöösi kasinoita ilman rekisteröitymistä. Toisin sanoen pystyt pelaamaan kasinopelejä täysin anonyymina.

Blackjack

Yksi tunnetuimmista kasinopeleistä lienee Blackjack, jossa voit haastaa jakajan oikean rahan pelissä. Pelistä löytyy monen laisia versioita ja osaa niistä voit pelata täysin ilman omaa rahaa eli ilmaiseksi. Versiot vaihtelevat myös mantereittain eli toinen versio tai panostustyyppi saattaa olla toisella mantereella suositumpi, kuin toisella. Blackjackia voit harjoitella myös leikkirahapöydissä.

Ruletti

Toinen suuren suosion saavuttanut oikean rahan peli on Ruletti. Parasta tässäkin on se, että voit pelata sitä helposti kotonasi eikä sinun tarvitse lähteä mihinkään. Ruletti tuo jännitystä arkeesi ja voit asettaa panokset joko jollekin numerolle tai mustalle tai punaiselle värille. Toisilla pelialustoilla saatat saada Rulettiin ilmaiskierroksia tai ilmaista pelirahaa. Ruletin pelaajallekin löytyy netistä kasinoita, joissa pääset pelaamaan ilman rekisteröitymistä.

Kolikkopelit

Nettikasinoilla on tarjolla valtava määrä kolikkopelejä. Tarjolla on kaikkea hedelmäpeleistä jokeriin. Kolikkopeleihin on saatavilla myös ilmaiskierroksia ja bonuspelejä. Usein peleissä haetaan samanlaisia kuvioita osoitettuun linjaan. Toisissa peleissä voittomahdollisuuksia lisää useampi linja. Kolikkopelit ovat nettikasinoiden pelatuin pelityyppi. Kolikkopelejä on ollut jo kauan ja ne ovat yleistyneet vuosien saatossa myös kauppojen auloihin, joissa innokkaat pelaajat pääsevät kokeilemaan onneaan kauppareissun lomassa ehkäpä jopa tuplaamaan rahansa valitsemassaan pelissä. Tuttu näky jo useita vuosia sitten on ollut pelikoneet baarien ja kahviloiden pelialueilla. Useasti vuodessa järjestetään myös erilaisia pelitapahtumia ravintoloissa ja pelihalleissa. Tapahtumat pitävät edelleen pintansa, vaikka suurin osa pelaamisesta onkin siirtynyt nettikasinoille. Nettikasinoilla nämä pelit ovatkin usein juuri klassikoita kasinopeleistä, joissa voittolinjan mukaiset voitot jaetaan ja pelikuvakkeet vilkkuvat. Kolikkopelit ovat helppoja myös aloittelijalle. Sinun ei tarvitse osata vaativia pelien strategioita, vaan saatat hyvällä tuurilla voittaa huomattavankin rahasumman. Voittajan on helppo hymyillä ja pelata kenties vielä muutama peli.

Muut pöytäpelit

Muita pöytäpelejä on esimerkiksi Baccart ja Heads-Up Hold’em. Molempia pelejä pääset testaamaan ilmaiseksi leikkirahapöydissä.

Live Casino

Las vegas

Monia pelejä pääset pelaamaan Live Casinoilla. Silloin pääset pelaamaan livenä livejakajien kanssa. Peliin pääset mukaan omalla linkilläsi. Live Casinoilla pelatessa pääset osaksi yksityiskasinojen hohdokkuutta ja Monacon pelipaikkojen loisto. Tarjolla on myös Las Vegasin pelimaailma. Live Casinoissa pääset pelaamaan esimerkiksi Blackjackia, Casino Hold’emia, Baccartia ja Rulettia. Pelaaminen onnistuu myös puhelimella tai tabletilla eli et tarvitse välttämättä edes tietokonetta.

Videopokeri

Videopokeripelejä on tarjolla useita ja löydät tarjonnasta varmasti itsellesi sopivan pelin. Voit valita erilaisia panostasoja ja kertoimet voivat olla jopa tuhansia! Peliesimerkkejä ovat esimerkiksi Jokeri ja Jackpot. Pelien yhteydessä löydät tiedot voittojen arvojärjestyksestä ja voitoista.

Välittömät voitot

Netistä löydät myös pelejä, jotka ovat nopeita ja helppoja. Näihinkin on tarjolla useita kasinoita ilman rekisteröitymistä. Välittömissä voitoissa ei ole pitkiä odotusaikoja eikä sinun tarvitse jännittää pitkiä aikoja miten pelissä käy, vaan saat voittotuloksen hetkessä. Tämä pelimuoto on sinulle, joka et halua käyttää yhteen peliin paljoa aikaa, vaan haluat nopeita voitta silmänräpäyksessä.

Useimpia pelejä pääset pelaamaan myös leikkirahalla ilman, että sinun tarvitsee rekisteröityä kasinolle. 

Netin tuomat mahdollisuudet ovat avanneet kasinopelaajille täysin uuden maailman. Ei välttämättä olisi täysin vaivatonta lähteä suuren meren taakse osallistumaan hyviin ja rahakkaisiin peleihin. Kotisi sohvalta ja omalla koneellasi, puhelimellasi tai tabletillasi pääset osallistumaan peleihin mihin aikaan vuorokaudesta tahansa ja suuretkin voittopotit ovat käsiesi ulottuvilla. Mitä muuta kannattaa ottaa huomioon ennen pelaamisen aloitusta? Saattaa olla järkevää miettiä, miten paljon aikaa on valmis käyttämään pelaamiseen. Samalla on hyvä miettiä, minkälaisen rahasumman olet valmis laittamaan peliin kuukausittain. Opiskelua ei myöskään sovi unohtaa tässä vaiheessa vaan sinun kannattaa miettiä, miten paljon olet valmis käyttämään aikaa pelien ja eri tekniikoiden opiskeluun. Selvää on kuitenkin se, että mitä enemmän opiskelet ja otat oppia itseäsi paremmilta pelaajilta, sitä paremmin opit pelaamaan. Taidot lisäävät huomattavasti myös voittomahdollisuuksiasi ja siksi se on huomioitavan tärkeä asia pelaamisessa. Pelien opiskelussa kannattaa hyödyntää ilmaiskierrokset ja tutkia eri kasinoita, jossa pääset pelaamaan ilman rekisteröitymistä.

Mitä uutta kasinopelit 2020 tarjoavat?

Kasinopelaaja

Nettipelaajat ovat tänä päivänä hyvin vaativia, sillä markkinoilla on todella nopeita, laadukkaita, palkitsevia ja helppokäyttöisiä nettikasinoita. Jos jokin nettikasino osoittautuu hitaaksi, tylsäksi tai hankalaksi, pelaaja äänestää jaloillaan – ruoho on usein vihreämpää aidan toisella puolella. Voikin sanoa, että vain nopea casino pärjää vuonna 2020. Bonusten suuruus ei ole enää se juttu, kuten tovi sitten. Vuonna 2020 hyvän kasinon salaisuus on nopeus, nopeus ja nopeus. Uusia asiakkaita houkutellaan myös mielenkiintoisilla kampanjoilla, ja heidät halutaan sitouttaa uskollisuus- eli VIP-ohjelmilla.

Miksi kasinon pitää olla nopea?

Netinkäyttäjät ovat oppineet vaatimaan nopeasti latautuvia sivustoja, käyttivätpä ne nettiä tietokoneella tai jollain älylaitteella. Jos sivusto ei lataudu kolmessa sekunnissa (mieluummin jo alle), loppuu monelta netinkäyttäjältä kärsivällisyys, ja leikki jää kesken. Sivuston pitää olla todella mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen, jotta käyttäjä jaksaa jäädä odottamaan sen latautumista. Nettikasinoita ja verkkokauppoja on 13 tusinassa, joten hitaus on suorastaan kuolinisku tällaisille verkkopalveluille. Googlekin hylkii hitaita verkkosivuja, samoin kuin sellaisia, mitkä eivät toimi hyvin älypuhelimella ja muilla mobiililaitteilla. Google ”rankaisee” tällaisia verkkosivustoja jättämällä ne kauas halutuimmilta paikoilta, eli hakutulosten kärkisijoilta.

Älypuhelin

Kasinon ja sen pelien tulee siis latautua nopeasti ja skaalautua hyvin älypuhelimeenkin. Nopeutta vaaditaan myös kirjautumisvaiheessa ja rahansiirroissa. Ennen vanhaan kasinotilin luominen saattoi kestää pienen ikuisuuden, sillä uuden pelaajan oli annettava kaikki henkilötietonsa aina puhelinnumeroa myöten, siirrettävä rahat erikseen ja vieläpä suoritettava erillinen tunnistautuminen. Tunnistautuminen piti hoitaa viimeistään voitonmaksun yhteydessä, ja siihen tarvittiin esimerkiksi skannattua sähkölaskua.

Monimutkainen rekisteröitymisprosessi syö haluja vaihtaa vanhaa nettikasinoa. Vanhalla nettikasinolla pääsee pelaamaan heti, joten pienikin tauko kiireisen päivän aikana sopii nettikasinoiden pelaamiseen. Vaikka uudella kasinolla olisi tarjota kuinka hyviä bonuksia tahansa, ei aika aina riitä rekisteröitymisprosessin kanssa säätämiseen. Nettikasinot huomasivat tämän, ja alkoivat jo jokin aika sitten lanseerata niin sanottuja pikakasinoita, joille ei tarvitse rekisteröityä. Uudelle pikakasinolle pääsee pelaamaan noin minuutissa, sillä tunnistautuminen ja tietojen antaminen tapahtuvat yhtä aikaa ensimmäisen rahansiirron kanssa, nimittäin pankkitunnuksien avulla. Voit pelata vaikka joka kahvitauolla eri pikakasinolla!

Pikakasinolle siirtämäsi raha näkyy saman tien pelitililläsi, mitä ei siis tarvitse erikseen luoda, vaan se syntyy automaattisesti ensimmäisen rahansiirron yhteydessä. Riippuu kasinosta, kuinka nopeasti saat voittorahat tilillesi. Vieläkin on nettikasinoita, joilta voi mennä jopa viikko voitonmaksuun, mutta uusimmat pikakasinot vuonna 2020 pystyvät siirtämään voittorahat pankkitilillesi alle 15 minuutissa.

Koska on olemassa todella nopeita kasinoita, vain harvan pelaajan kärsivällisyys riittää enää hitaammilla kasinoilla pelaamiseen. Nopeus on siis todella tärkeää nettikasinoille, ja ne pyrkivät koko ajan kehittymään nopeammiksi.

Mitä kuuluu bonusrintamalle vuonna 2020?

Vuonna 2019 kasinot kilpailivat muun muassa bonusprosenteissa. Tarjolla oli esimerkiksi 400 % kasinobonuksia. Vuonna 2020 löydät määrällisesti suuria bonuksia. Nettikasinon uudelle pelaajalle tarjoaman talletusbonuksen suuruus voi olla jopa 1500 euroa, vaikka bonusprosentti olisi ”vain” 100.

Nainen pelaa nettikasinolla

Uutuutena on tarjolla kasinoita, mitkä eivät tarjoa bonuksia lainkaan. Joidenkin peliharrastajien mielestä tämä on askel taaksepäin, mutta he voivat jatkaa bonuksien metsästämistä niillä kasinoilla, jotka bonuksia yhä tarjoavat. Valtaosa suomalaisista nettikasinoista tarjoaa edelleen bonuksia, eikä vain talletuksen yhteydessä, vaan myös jatkossa. Joidenkin pelaajien mielestä kasinot ilman bonuksia ovat erittäin hyvä asia, sillä tällaisilla kasinoilla voi keskittyä olennaiseen – eli siis ruletin, pokerin, kolikkopelien ja muiden kasinopelien pelaamiseen. Bonus voi aiheuttaa stressiä, sillä bonus pitää ansaita. Bonusraha siirretään kyllä tilillesi, mutta se takavarikoidaan, jos et täytä bonusehtoja pelaamalla bonusrahoja tietyissä peleissä tarpeeksi monta kertaa. Bonusehdoissa annetaan myös panosrajat ja aikaväli, joten bonusrahojen saaminen itselle saattaa vaatia lukuisia pelejä pienen ajan sisällä, ja vieläpä isoilla panoksilla. Lukuisten pelien pelaaminen isoilla panoksilla ja lyhyen ajan sisällä altistaa tutkitusti peliriippuvuudelle.

Vuonna 2020 löydät myös non sticky -bonuksia eli bonuksia, mitkä voi tarvittaessa peruuttaa. Näin voit jättää bonusten metsästämisen sikseen ja nostaa itsellesi pelissä saamasi voitot. Lisäksi on tarjolla kierrätysvapaita bonuksia, mutta ne ovat usein ilmaiskierroksia. Kun vertailet nettikasinoita, saatat löytää nettikasinon, mikä tarjoaa uudelle pelaajalle jopa satoja ilmaiskierroksia – sekä satojen eurojen bonusrahaa.

6 asiaa, jotka sinun tulisi tietää pikalainoista?

Luottokortti

Pikalainan eli pikavipin maine on melko huono. Joissain tilanteissa pikaluotto on kuitenkin ainut realistinen vaihtoehto, tai ylipäätään ainoa mahdollisuus. Pikalainan paras ominaisuus on siinä, että se on nimensä mukaisesti varsin pikaisesti saatava laina. Ei paperityötä, lainaneuvotteluja tai pitkiä käsittelyaikoja – riittää, että täytät verkkolomakkeelle muutamia tietoja itsestäsi ja painat hae lainaa -painiketta. Jos lainahakemus hyväksytään, saat siitä tiedon välittömästi. Rahat ovat tililläsi ehkä alle 15 minuutissa! Näin pääset pälkähästä, jos rahat eivät riitä bensatankillisen maksuun tai sinun pitää ladata bussikortti pari päivää ennen palkkaa. 

Pikalainojen kanssa toimiessa kannattaa muistaa seuraavat kuusi asiaa. Näin löydät aina mahdollisimman edullisen lainan, etkä joudu sen kanssa ongelmiin. Myös pikalaina pitää maksaa ajallaan, sillä muuten vaarana ovat maksuhäiriömerkintä, luottotietojen menetys ja ulosotto.

1. Tarkasta korko

Pikaluotoissa on tyypillisesti iso korko. Lisäksi joutunet maksamaan pikaluotosta erilaisia kertaluontoisia tai säännöllisesti veloitettavia kuluja, kuten järjestelypalkkion, nostopalkkion, tilinhoitomaksun, kuukausimaksun tai laskutuspalkkion. Nämä kaikki on ilmaistu lainan todellisessa vuosikorossa, minkä näet saamastasi lainatarjouksesta. Jos lainan korko vaikuttaa kohtuuttoman suurelta, jätä tarjous väliin ja ota laina muualta.

2. Kilpailuta pikalainat

Lainaa rahaa lainaguru.fi avulla, niin löydät edullisen pikalainan itsellesi. Lainat kannattaa aina kilpailuttaa, sillä muuten voi tulla ottaneeksi aivan liian kalliin luoton. Rahoituslaitoksista ei ole pulaa, joten ensimmäiseen lainatarjoukseen ei kannata tyytyä. Voihan olla, että ensimmäinen saamasi lainatarjous on se kaikista edullisin, mutta jos et pyydä toista ja kolmatta, et saa asiaan varmaa selvyyttä. 

Lainaguru screenshot

Rahoituslaitosten kilpailuttaminen ei voisi olla helpompaa. Enää ei tarvitse juosta hattu kourassa pankkiirin luota pankkiirin luo, vaan voit lähettää yhden lainahakemuksen netissä, ja saada lainanantajat kilpailemaan sinusta. 

Lainojen kilpailutussivustolla täytetty lainahakemus ei vielä sido sinua mihinkään. Kun olet täyttänyt sen, saat kymmenkunta (ehkä jopa enemmän) erilaista lainatarjousta eri rahoituslaitoksilta. Tutustu niihin rauhassa vertaillen niiden todellisia vuosikorkoja, asiakaspalvelun saavutettavuutta ja lainaehtojen joustavuutta. Kun löydät sopivimman pikalainan, ota yhteyttä sen takana olevaan rahoituslaitokseen ja saa rahat tilille alle puolessa tunnissa. 

3. Suosi korottomia ja kuluttomia pikalainoja

Mitä edullisempi laina, sen parempi! Jos käy hyvä tuuri, löydät korottoman ja/tai kuluttoman pikalainan. Joskus rahoituslaitokset etsivät uusia asiakkaita tarjoamalla ilmaisia lainoja. Ilmainen maksuaika on rajallinen – yleensä 14 vuorokautta. Ota huomioon, että jos syystä tai toisesta estyt maksamasta lainaa maksuttoman ajanjakson aikana, joudut maksamaan lainasta korkoja ja kuluja normaaliin tapaan. 

4. Maksa pikalaina mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään

Kun vertailet erilaisia pikaluottoja, tarkasta, voitko tehdä lainaan ylimääräisiä lyhennyksiä ilman sanktioita. Rahoituslaitos saattaa pyytää esimerkiksi 5 euroa ”epänormaaleista” lyhennyksistä. Jos voit tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä ilmaiseksi, lyhennät laina-aikaa ja säästät lainan koroissa sekä kuluissa. Jos saat ylimääräistä rahaa, kannattaa ensimmäisenä maksaa pois pikalainat ja muut kalliit vipit.

Yritä ainakin maksaa kuukausilyhennykset ajallaan, sillä muuten joudut maksamaan viivästyskorkoa ja maksumuistutuksista syntyviä kuluja. 

5. Yhdistä pikalainat isommaksi lainaksi

Pikalainan saa nopeammin kuin pankkilainan. Jos tarvitset rahaa nopeasti, voi olla hyvä idea ottaa ensin pikalaina, ja hakea sitten pankkilainaa, millä maksaa pikalaina. Jos sinulla on useita kulutusluottoja, menee palkastasi iso osa lainojen korkoihin ja kuluihin. Hae tarpeeksi isoa lainaa pankista tai rahoituslaitoksilta, ja maksa sillä pienet lainat pois. Säästösi voi olla kymmeniä tai jopa satoja euroja kuussa – saati sitten vuositasolla!

6. Voiko pikalainan korot vähentää verotuksessa?

Asuntolainan  voi – ainakin vielä – vähentää verotuksessa. Asuntolainan koroista voi vähentää 15 % vuonna 2020. Aikaisemmin prosenttiosuus oli huomattavasti suurempi, ja myös opintolainan korkoja saattoi vähentää verotuksessaan.

Laskut

Kulutusluoton korkoja ei pääsääntöisesti voi vähentää verotuksessaan, ellei sitten ole ottanut lainaa asunnon peruskorjausta tai tulojen hankkimista varten. Asunnon peruskorjausta varten otettua lainaa kohdellaan asuntolainan tapaan. Tulonhankkimisvelka tarkoittaa lainaa, mikä on otettu veronalaisten tulojen hankkimiseen. Tulonhankkimistoimintaa on esimerkiksi osakesäästäminen. Voit vähentää pikalainan korot, jos olet käyttänyt lainan traktorin ostamiseen (ja olet maa- tai metsätalousyrittäjä) tai vaikka kauneushoitolassa tarvittavaan kynsiuuniin. Yrittäjille on kuitenkin omat lainansa, joten harva ottaa pikalainan tulonhankkimistoimintaa varten. 

Taitava vakioveikkaaja ajaa uudella autolla

Urheilu lajit

Vakioveikkaus, tuttavien kesken Vakio, on erittäin suosittu urheiluvedonlyönnin muoto. Vakiota on pelattu Suomessa jo vuodesta 1940. Vakiossa veikataan 13 jalkapallo-ottelun lopputulosta, mitkä aikaisemmin oli poimittu Englannin kolmelta ylimmältä sarjatasolta, mutta nykyään valinnanvaraa ja variaatioita on enemmänkin. Vuodesta 2000 vakioveikkaajille tarjotaan formuloita, jääkiekkoa, tennistä ja esimerkiksi mäkihyppyä. 13 kohteen sijaan vakioveikkauskupongilla saattaa ollakin vain 10 kohdetta, mikä vaikuttaa myös päävoiton kokoon – onhan helpompaa valita oikein 10 kuin 13. Kohteita voi yhdellä kierroksella olla 8–18. Perinteinen 13-kohteinen Vakio on edelleen suosittu peli, eivätkä kaikki vakioveikkaajat edes halua kokeilla onneaan uudemmissa peliversioissa.

Vakiossa lottoa pienemmät, mutta varmemmat voitot

Suomessa Vakiota järjestää Veikkaus Oy, jolla on monopoliasema kaikkiin Suomessa pelattaviin rahapeleihin. Ensimmäinen rivi täytettiin Veikkauksen perustamisvuonna hieman ennen Jatkosotaa, eli vuonna 1940. Rivin täytti kuuluisa suomalainen urheilija Paavo Nurmi. Jos tarkkoja ollaan, pelin nimi oli vielä tuona vuonna Voittajaveikkaus. Kului 11 vuotta, että peliä alettiin kutsua Vakioveikkaukseksi. 

Veikkaus oy

Vakio-ottelut pidettiin joka viikko lauantaina, ja aina 1980-luvulle saakka vakiokupongit oli käytävä jättämässä Veikkauksen asiamiespisteeseen viimeistään keskiviikkona, jos mieli veikata sen viikon lauantain pelejä. Tänä päivänä vakiota voi pelata netissä vielä muutama minuutti ennen ottelun alkua, eikä otteluita ole enää vain lauantaisin – veikkauskierroksia voi olla monta viikossa.

Vakiota pelataan niin, että pelaaja veikkaa kustakin ottelusta yhden kierroksen lopputuloksen merkitsemällä kuponkiin joko ”1” eli kotivoitto, ”X” eli tasapeli tai ”2” eli vierasvoitto. Kierroksen lopputulos selviää sillä hetkellä, kun varsinainen peliaika päättyy. Mikäli ottelun lopputuloksen suhteen kuitenkin on epäselvyyksiä, eli jos ottelu esimerkiksi keskeytetään, ottelun lopputulos arvotaan. Myös luovutusvoitto johtaa lopputuloksen arpomiseen.

Todennäköisyys voittaa täysosuma 13-kohteisessa Vakiossa on 1:1 594 323. Lottovoiton todennäköisyys taas on huomattavasti pienempi: 1:18 643 560. Molemmat pelit ovat kuitenkin erittäin suosittuja vuosikymmenestä toiseen – Vakion liikevaihdon oli vuonna 2017 76,9 miljoonaa euroa; Loton taas 344 815 miljoonaa euroa – ja aina joku voittaakin. Lotossa voi voittaa miljoonia euroja: kaikkien aikojen suurin lottovoitto Suomessa on ollut yli 14 miljoonaa euroa. Vakiossa ei päästä tällaisiin voittosummiin. Suurin vakioveikkausvoitto Suomessa on ollut lähes 800 000 euroa, mutta tyypillisemmin 13 oikein -tulos tuottaa 120 000–300 000 euroa. Reilu sata tonnia on melkoinen raha suomalaiselle, jonka yleisin kuukausipalkka on 2600 euroa, ja vuositulot näin ollen 31 200 euroa. Taitavalla vakioveikkaajalla on mahdollisuus kerryttää omaisuuttaan mukavasti.

Veikkausvoitoilla voi hankkia uuden auton

Uusi auto

Vakiossa voittamallaan summalla voi vaikka hankkia uuden auton. Uuden auton hankkiminen ei välttämättä ole taloudellisesti järkevä päätös. Auton hinta tippuu heti, kun sen ajaa ulos autoliikkeen pihasta. Auto ei ole sijoitus samalla tavalla kuin vaikkapa osakesalkku tai sijoitusasunto, sillä autolla on lähinnä välinearvo. Auto ei tuota, päinvastoin – auto aiheuttaa jatkuvasti kuluja. Jos kuitenkin auto on pakko olla, ja uuden auton ostaminen toisi veikkausvoittajalle mielihyvää, voi kaikin mokomin marssia autokauppaan ja alkaa hieroa kauppaa uudesta kaarasta. Käteisellä ostetussa uudessa autossa on se hyvä puoli, ettei joudu naimisiin kalliiden autorahoitusten kanssa, eikä autoon ole pakko ottaa täyskaskoa. Kun auto ei ole rahoitusliikkeen omistuksessa, sen voi huollattaa ja korjauttaa missä haluaa, eikä rahoitusliikkeen edellyttämissä merkkiliikkeissä. Uudessa autossa on uudet renkaat ja ehjä tuulilasi, eikä akseleita, jarruletkuja, pyörän laakereita, antureita tai jarrupaloja tarvitse vaihtaa pitkiin, pitkiin aikoihin. Ainoat autohuollot seuraavina vuosina liittyvät öljyn vaihtoon ja kiveniskemien korjauksiin – melkein kaikki muut korjaukset menisivät auton takuun piikkiin. 

Mitä muuta voisi tilille kilahtavalla ylimääräisellä sadalla tonnilla tehdä? Sillä voisi toteuttaa vaikka maailmanympärimatkan, maksaa asuntolainan pois tai hankkia kesämökin. Esimerkiksi Pohjois-Karjalasta sadalla tonnilla saa jo melkoisen hulppean huvilan, mutta Uudellamaalla kesämökkien hinnat ovat paljon kalliimmat. Kuivan maan mökeillä on vähemmän kysyntää. Jos mökin pitää sijaita rannalla, on sen keskihinta Uudellamaalla yli 170 000 euroa. Sadan tonnin voisi laittaa myös poikimaan rahastoon. 20 vuoden päästä varallisuuden määrä saattaisi olla jopa 265 330 euroa, jos sata tonnia sijoitettaisiin maltillisella viiden prosentin korolla varustettuun rahastoon.

Eri ikäpolvien suhde rahankäyttöön

Päivitetty syksylle 2018

Iällä on vaikutusta rahankäyttötottumuksiin. Esimerkiksi nuorilla opiskelijoilla, ruuhkavuosia elävillä aikuisilla ja eläkeläisillä on tyypillisesti niin erilaiset tulot kuin menotkin. Iällä on vaikutusta paitsi elämänvaiheen, myös tiettyyn sukupolveen kuulumisen kautta. Eri sukupolvet eroavat toisistaan sekä rahankäyttötottumuksiltaan että suhteessaan rahaan.

Suuret ikäluokat sekä sukupolvet X, Y ja Z

Sukupolven käsite on osin ongelmallinen. Esimerkiksi sen määrittely, minä vuosina syntyneet muodostavat oman sukupolvensa, voi olla hankalaa. Tunnetuin sukupolvi lienee niin sanottu suuri ikäluokka, johon kuuluvat vuosina 1945–1950 syntyneet. 1950-luvulla syntyneitä on kutsuttu suuren murroksen -suku-polveksi ja 1960-luvun lapsia hyvinvoinnin sukupolveksi. Tätä myöhemmin syntyneet tavataan luokitella sukupolviin X, Y ja Z. Sukupolveen X katsotaan yleensä kuuluvan 1970-luvulla syntyneet ja Y-sukupolveen 1980-luvulla syntyneet. Tämän jälkeen syntyneistä käytetään nimitystä sukupolvi Z. Heitä voidaan nimittää myös millenniaalisukupolveksi tai millenniaaleiksi.

Vanhemmat ikäluokat säästävät, nuoremmat kuluttavat

Miten eri sukupolvien rahankäyttötottumukset sitten eroavat toisistaan? Yhtenä keskeisenä erona pidetään sitä, että Y- ja Z-sukupolvet kuluttavat rahaa, kun tätä vanhemmille on ominaisempaa rahan säästäminen. Niin sanotut sukupolvikokemukset vaikuttavat suhtautumiseen rahaa kohtaan. Esimerkiksi suomalaista X-sukupolvea on muokannut merkittävästi lamojen, ja erityisesti 1990-luvun laman vaikutukset työuraan. Huono työmarkkina-asema on koskettanut myös osaa Y-sukupolvesta. Näihin sukupolviin kuuluville onkin leimallista epävarmuuden kokemukset oman työpaikan ja -uran suhteen. Y- ja Z-sukupolvilaisille rahan ei ole katsottu olevan enää yhtä tärkeää kuin edeltäjilleen. Tämä näkyy jo yleisessä tuhlailukulttuurin yleistymisessä ja jopa nettikasinoiden kasinobonuksien kaltaisten käsitteiden arkipäiväistymisessä. Esimerkiksi työelämässä taas palkkaa tärkeämpänä pidetään työn mielekkyyttä ja yhteisöllisyyttä sekä työnantajan arvomaailmaa.

Mihin rahaa kulutetaan?

Erityisesti X-sukupolvelle kulutus on ollut merkittävä osa oman identiteetin rakentamista. Kulutuksessa on korostunut yksilöllisyys ja elämyksellisyys, eivätkä he ole esimerkiksi yhtä merkkiuskollisia kuin edeltäjänsä. Y-sukupolvilaisia pidetään tuhlaavaisempina kuin harkitummin kuluttavaa Z-sukupolvea. X-, Y- ja Z-sukupolviin kuuluville on yhteistä, että he käyttävät vanhempia ikäluokkia enemmän rahaa kodin ulkopuolella, esimerkiksi ulkona syömiseen ja matkusteluun. Tuhlailevaisempi Y-sukupolvi ostaa enemmän kalliita esineitä ja esimerkiksi lomamatkoja kuin Z-sukupolvi, jonka kulutuksessa korostuu onlinepalveluiden käyttö.

Suurilla ikäluokilla ja nykynuorilla on hyvin rahaa käytettävissä

Ikäluokkien rahatilanne

Eri ikäluokkien välillä on eroa paitsi kulutustyyleissä ja -kohteissa, myös siinä kuinka paljon heillä on rahaa käytössään. Nykynuoret ovat varteenotettava kuluttajaryhmä jo siinäkin mielessä, että heillä on huomattavasti enemmän käyttörahaa kuin mitä esimerkiksi heidän vanhemmillaan on ollut. Myös lapset saavat viikkorahaa aiempaa enemmän. Yleisesti ottaen myös suurilla ikäluokilla on varsin hyvin rahaa käytössään ja heidän tulotasonsa on katsottu säilyvän varsin kohtuullisena eläköitymisenkin myötä. Aikaisemmin suomalaisten tulohuippu ajoittui noin 40–45 -vuoden ikään, nykyään 55–59 -vuoden ikään. Eläkeikäisillä onkin käytettävissä rahaa yhtä paljon kuin alle 35-vuotiailla. Tässä on tapahtunut suuri muutos: esimerkiksi vuonna 1966 alle 35-vuotiaiden tulot olivat kaksi kertaa suuremmat kuin eläkeläisillä. Suurten ikäluokkien rahatilanteeseen vaikuttaa kuitenkin osaltaan se, että huomattava osa heistä – noin puolet – joutuu auttamaan omia lapsiaan taloudellisesti. Tähän on johtanut se, historiallisesti varsin poikkeuksellinen tilanne, että Y-sukupolvilaisilla on pienemmät tulot kuin vanhemmillaan. Historiallinen jatkumo, jossa seuraava ikäluokka on ollut aina edellistä vauraampi, on katkennut. Tämä on koskenut osin myös X-sukupolvea.

Yksilölliset erot voivat olla suuria samaan sukupolveen kuuluvien keskuudessa

Ikäluokkien erot rahankäytössä ovat mielenkiintoisia yhteiskunnallisessa mielessä, mutta niitä hyödynnetään myös esimerkiksi kuluttajatutkimuksessa ja markkinoinnissa. On kuitenkin hyvä ottaa otettava, että sukupolvierot ovat monella tapaa karkeita yleistyksiä: erot yksilöiden välillä voivat olla hyvinkin suuria. Ja iän lisäksi rahan käyttöön vaikuttavat ratkaisevasti myös esimerkiksi sukupuolen ja luokka-aseman kaltaiset tekijät.

Mitä kannattaa miettiä uutta autoa hankkiessa?

Ennen autokaupoille lähtemistä, on hyvä ottaa selvää asioista ja ajatella tiettyjä seikkoja etukäteen. Jos et itse ole auto-asiantuntija, kannattaa kaupoille mukaan ottaa henkilö, jolta tietämystä löytyy. Tässä muistilista asioista, joita kannattaa miettiä.

Hinta

Tee oma budjetti auton hankinnalle, jotta tiedät mihin sinulla ja taloudellasi on varaa. Ostotilanteessa ajatus saattaa hämärtyä ilman selkeää mielikuvaa. Kaikkia lisävarusteita et välttämättä tule tarvimaan, vaikka kauppias sinulle niin kertoisikin.

Autojen hinnat vaihtelevat toki maasta taivaisiin. Jos omat rahasi eivät riitä ja mielessäsi on suurempi sijoitus, tutki eri rahoitusvaihtoehtoja tai käy etukäteen pankissa juttusilla. Rahoitusmalleja löytyy jokaiselle, ainakin useimmalle, omansa. Usein kauppa vaatii ostohetkellä myös tietyn käsirahan.

On syytä ottaa huomioon, että myös auton pitäminen maksaa, eli rahankulutus ei suinkaan lopu auton ostohetkeen. Polttoaineen lisäksi, käyttökuluja ovat esimerkiksi säännölliset huollot, joillain automerkeillä tiheämpi väli kuin toisilla. Menoerä ovat myös vaikkapa autoverot.

Vanha auto vaihtoon

Löytyykö autotallistasi jo vanha menopeli. Jos haluat antaa vanhan autosi vaihdossa, selvitä asiantuntijalta sen oikea arvo. Voit itse myydä sen, tai antaa tämänkin tehtävän autoliikkeen hoidettavaksi.

Uusi vai käytetty auto

Uusi, tuliterä auto, on tottakai luotettava vaihtoehto. Uutta autoa on myös helppo räätälöidä omien mieltymysten ja tarpeiden mukaan. Uusissa autoissa myös esimerkiksi päästöt ja polttoaineen kulutus on otettu asianmukaisella tavalla huomioon.

Käytetyn auton ostoon liittyy aina tiettyjä riskejä, mutta hinta on tietenkin edullisempi. Selvitä auton huoltohistoria, jotta sieltä ei löydy mitään yllättäviä asioita. Varsinkin tässä itse auton valinnassa, kannattaa ottaa neuvoja vastaan siltä lähipiirin autoexpertiltä sekä selailla antaumuksella internettiä; olipa sitten kyseessä uusi tai käytetty auto.

Luotettava myyjä

Myyjän luotettavuus nousee esille varsinkin yksityisten henkilöiden välisissä autokaupoissa. Pidä huoli, että ostat auton vain rekisteriin merkityltä omistajalta.

Minkälaisen auton tarvitset

Suuri vaikuttava tekijä auton valinnalle on tietenkin itse ostajan tarpeet. Osa perusteista pohjautuu tunteisiin, osa järkiajatteluun. Muitakin kriteerejä on hyvä miettiä, kuin vain auton mieleistä väriä, kiihtyvyyttä tai merkkiä. Onko perhe iso, montako matkustajaa autossa useimmiten on? Ajetaanko autolla pitkänmatkan ajoja, vaiko lähinnä kaupungissa? Kuinka suuri on vuosittainen käyttö? Miten tavaratilan tarve, määrittelevätkö esimerkiksi harrastukset tai perheen lemmikit kriteerejä? Monen ostajan päätökseen vaikuttaa myös se onko auto manuaali- vai automaattivaihteinen.

Bensa, diesel, sähkö

Mikä on sinun tarpeitasi parhaiten vastaava vaihtoehto? Yleisesti ajatellaan, että jos ajomäärä ylittää 20.000 km vuodessa, diesel tulee usein edullisemmaksi vaihtoehdoksi kuin bensalla kulkeva auto. Myös ekologisemmat vaihtoehdot ovat yleistyneet nykyisin, näistä esimerkkinä sähköautot.

Koeajo

Koeajo kannattaa ehdottomasti suorittaa, olipa kyseessä sitten täysin uusi auto tai jo käytetty. Koeajossa huomaat esimerkiksi ajotuntuman, tai saatat huomata jotain mahdollisia vikoja tai vaikkapa autosta kuuluvia outoja ääniä.

Vakuutukset

Suomessa autolle pakollinen vakuutus on voimassaoleva liikennevakuutus. Se korvaa vastapuolelle aiheutuneet vahingot kolari- tai vauriotilanteissa. Vakuutusyhtiöillä on lisäksi monia vaihtoehtoja autovakuutuksista, jotka korvaavat myös omalle autolle sattuneet vahingot. Yleensä sellainen otetaankin liikennevakuutuksen lisäksi. Nämä autovakuutukset ovat niin sanottuja kaskovakuutuksia, joista esimerkiksi täyskasko sisältää usein normaalien kolarivaurioiden lisäksi muun muassa ilkivalta-, palo-, varkaus- ja tuulilasivakuutuksen.

Useat vakuutusyhtiöt antavat keskittämisalennuksia, kun perheen kaikki vakuutukset otetaan samasta yhtiöstä.

Rekisteröinti

Älä unohda hoitaa käytetyn auton omistajanvaihdosta, rekisteröinnissä auttaa Trafi. Rekisteri-ilmoitus on tehtävä  seitsemän päivän kuluessa omistusoikeuden luovutuspäivästä.

Lisävarustevinkit autoon

Mitä varusteita hankkia autoon sen ostamisen yhteydessä?

Lyhyesti ja ytimekkäästi, riippuu autosta ja auton käyttötarkoituksesta. Ehkä kuitenkin käydään jotain pikku nippelijuttuja vielä lävitse. Sellaisia pieniä kivoja juttuja, jotka jokainen suomalainen tarvitsee omaan autoonsa.

Webasto

Ehdoton varuste autossa. Allekirjoittanut ei todellakaan suostu enää ikimaailmassa ostamaan itselleen autoa, jossa ei ole Webastoa. Tai mikä moinen lämmityslaite nyt onkaan nimeltään.

Toimii kuin unelma talvipakkasilla ja vähän kolealla kevät säälläkin. Ei ole mitään mukavampaa, kuin kuunnella sitä ihanaa pörinää pakkasaamuna ja ajatella, että auto on lämmin kun on aika lähteä töihin. Ja se vielä lähtee käyntiinkin. Mukava katsella yövuoron jälkeen, kun muut skrapaavat auton laseja hyytävässä pakkasessa ja itse kömmit suoraan lämpöiseen autoon. Suoranainen nautinto.

Ehkä parasta on kuitenkin kello, joka lämmityslaitteessa on. Viikkokellon avulla saa ajastettua vekottimen päälle juuri silloin, kun sitä tarvitset. Ja muutoinkin ajastus on kuin unelmien täyttymys. Muutama klikkaus ja autosi on takuuvarmasti lämmin silloin kuin sen pitääkin. Jos vain olet muistanut tankata riittävästi polttoainetta, että vekotin lähtee käyntiin..

Ja maailman parhain keksintö lämmityslaitteen kaveriksi on kaukosäädin. Voi sielu mikä unelma! Kyllä ottaa aivoon lähteä seitsemännestä kerroksesta alas laittamaan lämmityslaitetta päälle, jotta voi talvipakkasella lähteä ystävän luo kahville. Kaukosäätimellä se olisi vain yksi klikkaus ikkunasta ja lämmityslaite alkaisi hurisemaan.

Lapsille tekemistä

Jos perheessäsi on lapsia, autoa hankkiessa on ensiarvoisen tärkeää miettiä, kuinka saat heidät viihtymään automatkan ajan. Näin säästät sekä omia että heidän hermoja. Hyviä esimerkkejä viihdykkeistä ovat esimerkiksi kannettava dvd-soitin, tabletti, nukkumista varten unipussi ja vaikkapa värityskirjoja. Nämä eivät varsinaisesti ole auton lisävarusteita, mutta sitäkin tärkeämpiä viihtymisen kannalta.

Ilmastointi

Sama pätee lämmityslaitteeseen ja ilmastointiin. Allekirjoittanut ei todellakaan enää ikinä hanki autoa ilman ilmastointia. Kesällä kun jättää auton parkkiin työpaikan pihamaalle muutamaksi tunniksi ja iltapäivän ihanassa lämpöisessä säässä avaa auton ovet ja istahtaa kuljettajan penkille.. Vähemmästäkin alkaa pekoni haisemaan, kun takapuolinahka käryää. Vaivaiset viisikymmentä astetta lämmintä eikä ulkona tuulen häivää. Parempi laittaa auto käyntiin, pitää niin kutsuttu röökin mittainen ja istahtaa edes hivenen viilempään autoon.

Ja voi ankeutta niitä reissuja, kun joudut hyppäämään kärryyn jossa ilmastointia ei ole. Ensimmäinen ajatus on se, kuinka joku todellakin voi moisella kärryllä vielä ajaa. Ei mukavuudesta tietoakaan, kun vaihtoehtoina on kuoliaaksi kärventyminen tai kasvojen kolmoishermon turpoaminen niin, että poski roikkuu seuraavat kaksi päivää tunnottomana kuin hammaslääkärireissun jälkeen konsanaan. Hyi, yök.

Mankutafooni ja erinomainen sellainen

Ilman mankutafoonia, eli poppivehkeitä, tuskin kukaan voi elää. Paitsi ilmeisesti melko moni. Jos ihan itse saisin valita, jokaiseen autoon asennettaisiin kunnon poppikoneet, jotta matkaaminen ja hoilaaminen matkan aikana sujuisi mutkattomasti.

Toki jokaisessa kulkupelissä mankutafooni on ihan olemassa. Liikenteestä kyllä saisi poistaa ne vehkeet, joissa mankutafooni on luokkaa C-kasetti. Eipä nykyään kukaan CD-levyilläkään mitään tee. Aux-liitäntä ja Spotify soimaan. Ehdottaisin moista lakimuutosta..

Navi

Huomattavasti näppärämpi vaihtoehto on autoon lisävarusteena asennettu navigaattori, saati puhelimesta yrittää räplätä ja samalla katsella reittiohjeita. Nou nou, aivan liian vaarallistakin.

Autonavigaattori

Navigaattori on autoon varsin kätevä

Jokaiseen autoon siis navi, koska kuka hiivatti sitä nykypäivänä enää osaa perinteistä karttaa lukea, puhumattakaan siitä, että kartta muka jollain olisi autossa. Ei todellakaan ole mahdollista. Navi siis joko ajotietokoneeseen tai jälkiasennettuna autoon, niin luistaa matka oikein mukavasti paikkaan kuin paikkaan. Puhumattaakaan siitä turvallisuudesta.

Navigaattorit

NavigaattoriMitä ominaisuuksia hyvässä navigaattorissa on?

Maailman pelastaja, navigaattori! Kuka nykypäivänä enää osaa lukea edes tavallista karttaa. Tai vaikka osaisikin, niin kuka nykypäivänä lukee tavallista karttaa ennen lähtöään reissuun. Voin melkein luvata, ettei taatusti kovin moni. Navigaattorin avulla on löydetty paikkaan jos toiseenkin jo monen monta vuotta ja tullaan löytämään vastaisuudessakin.

Päivitykset

Hyvän navigaattorin tulee olla päivitysten suhteen ajan tasalla. Tilanne on suorastaan järjen köyhä, kun huomaat keskellä moottoritietä navin näyttävän sinun ajavan joessa tai keskellä peltoa ja huutaa vain u-käännöstä. Siinä sitä voikin sitten miettiä, että löytääkö kyseinen navi itsensä joen pohjasta, jos ei ala oikeaa reittiohjetta pian ilmaantua.

Karttapäivityksiä tulee jatkuvasti lisää uusien teiden ja reittien myötä. hyvän navigaattorin tuleekin siis pysyä näiden kaikkien mahdollisten päivitysten perässä. Hyvässä navigaattorissa on olemassa myös muistikorttipaikka, joka takaa sen että uudet karttapäivitykset eivät tilan puutteen vuoksi jää saamatta. Pysyy niin sanotusti kaikki ajantasalla, vaikka navista itsestään tila huutaisi jo viimeisiä vetojaan.

Näyttö

Iso näyttö on aina navigaattorissa plussaa. Kuljettava reitti näkyy kartalla selkeästi ja risteyskohdat ovat selkeästi ilmastu. Ei tarvitse minimaalisesta näytöstä yrittää tihrustella ohjeita tai ylipäätään löytää kohtaa jossa itse sijaitset tällä hetkellä. Himmennys toiminto hyvässä navigaattorissa on aina plussaa. Suomen pimeillä ja sateisilla syyssäillä, on perin mukava ajella kun navigaattorin näyttö ei sokaise kuljettajaa. Himmennystoiminto on vielä mukavampi silloin, kun navigaattori on ohjelmoitu niin viisaaksi, että himmennystoiminto toimii automaattisesti.

Toki suuren suuresta näytöstä saattaa olla haittaakin, jos se on sijoitettu autoon väärin. Navigaattorin sijoittelulla autossa on siis väliä.

Selkeät ajo-ohjeet

Sikäli mikäli herras- tai rouvashenkilö navigaattorissa pölöttää, niin hyvässä navigaattorissa ääni pölöttää selkeästi. Äänestä saa siis selvän ja moiset ajo-ohjeet ovat selkeitä.

Toki navigaattoreista saa myös ääniohjauksen pois päältä, eikä se tarkoita sitä että ajo-ohjeet voisivat olla yhtään epäselviä. Päinvastoin, jos ottaa ääniohjauksen pois, pitänee ajo-ohjeiden silti olla selkeitä. Löytyyhän ilman ääniohjausta myös itse kartta ja vielä ohjeet, jotka neuvovat sinua oikeaan suuntaan. Hyvässä navissa kaistat, joita pitkin pitää suunnistaa eteenpäin on merkitty selkeästi ja navi kertoo myös tarvittavien katujen nimet selkeästi.

Tutkat

Monet navigaattorit varoittavat tienvarsikameroista, toisin kuin esimerkiksi älypuhelimien navigaattorit. Tutkista varoittaminen on siis etuna hyvissä navigaattoreissa verrattuna huonompiin navigaattoreihin.

Akku

Akun kesto on olennaisen tärkeä asia. Aivan, kyllähän autossa aina on mahdollisuus pitää navia piuhan päässä, vai onko? Pitkällä reissulla tulee tarpeen ladata myös puhelinta tai tablettia, eikä silloin ole välttämättä mahdollisuutta pitää navia piuhan päässä. On siis oivallista, että navissa on olemassa riittävän pitkäkestoinen akku, jotta saa muita mobiililaitteita latailla ilman, että pitää pelätä navin äkkisimahtamista.

GPS-yhteys

Hyvässä navigaattorissa on tottakai paras mahdollinen GPS. Mitä hyötyä navigaattorista olisi, jos se ei näyttäisi paikkaasi ollenkaan? Onneksi parhailla merkeillä on tämä hyvin hallussa.

Käytettävyys

Tottahan toki hyvään naviin kuuluu helppo käytettävyys. Allekirjoittanut on auvoisilla ensihoitajan päivillään toisinaan räpeltänyt navin kanssa tuhottoman kauan saamatta sitä toimimaan. Ja mainittakoon vielä tässä vaiheessa, että allekirjoittanut ei todellakaan ollut ihan ainoa asian kanssa räpeltänyt. Navin helppokäyttöisyys on olennaisen tärkeää siinä vaiheessa, kun reittiohjetta tarvitaan ripeästi ja räpeltämiseen ei mene turhaa aikaa.

Muut toiminnot

Muita toimintoja voi olla nähtävyyksien, parkkipaikkojen, tankkauspisteiden tai vaikka pankkiautomaattien löytyminen kartalta. Tämä helpottaa mukavasti tankkauspisteen löytämistä matkan aikana. Ja hyvässä navigaattorissa ei tarvitse lopettaa navigointia alkaessaan etsiä tankkauspistettä.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén